keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kansani kulttuuri

Jokin aika havahduin kysymykseen, mitä on suomalainen ruoka? Kaikkialla tunnetaan ranskalainen ja italialainen keittiö sekä Aasian eksoottiset maut, mutta suomalaista ruokakulttuuria on vaikeata luokitella edes suomalaisesta näkökulmasta.
    Kyllä, karjalanpaisti on perinteistä suomalaista ruokaa, vaikkakin vastaavanlaista tehdään varmasti muuallakin maailmassa. Entä poronkäristys? Sehän on saamelaista - ainakaan omaan ruokapöytääni ei poronliha säännöllisesti kuulu. Itselleni suomalaisen keittiön määrittely ja klassisimmat ruokalajit tuottavat vaikeuksia, emmekä ole niin intohimoisia asianharrastajia kuin edellä mainitut ranskalaiset tai italialaiset.
Seuraan TV:stä paljon ruokaohjelmia, ja kokeilen mielelläni uusia asioita. Joskus valmistin suomalaista sushia hauesta ja perunasta - olkoonkin, että sushi-nimitys on varattu nimenomaan sumeshi-riisillä tehtyyn ruokaan. Ylipäätään olen pyrkinyt käyttämään suomalaisia raaka-aineita ja valmistamaan ruokaa eksoottisilla valmistusmenetelmillä, joita siis tulkintani mukaan ovat muut kuin pannulla paistaminen tai kattilassa keittäminen.     
    Juhannuksena valmistin karamellisoituja päärynöitä, joissa mausteena oli katajanmarjaa. Joskus tuntuu luontevalta ottaa ruoan sekaan aineksia, jotka kasvavat omassa pihapiirissä.
    Laajemmin aloin miettiä, mitä suomalainen kulttuuri sitten on. Suomen itsenäistymisestä ei ole vielä sataakaan  vuotta, ja sitä ennen ja sen jälkeen olemme saaneet paljon vaikutteita sekä itä- että länsinaapureiltamme. Kannamme edelleen katkeruutta venäläisiä kohtaan talvi- ja jatkosodan vuoksi. Ruotsalaisistakaan emme tykkää, kun he ovat niin.... Sellaisia... Ruotsalaisia. Eihän sitä tarvitse selittää.

Aalto, Sibelius, Järnefelt, Edelfelt, Mannerheim... Suurimmat suomalaiset ovat eläneet jo sukupolvia sitten. Ketkä ovat nykyään menestyneimpiä arkkitehteja tai säveltäjiä Suomessa? Tunnustan tietämättömyyteni tässä asiassa.
    Suomalaisuutta on vaikea määritellä. Me laulamme karaokea, katsomme jääkiekkoa, ryyppäämme jokaisena kristillisenä juhlapyhänä sekä viikonloppuisin (myös muut syyt käyvät), suunnittelemme kännyköitä, ennustamme säätä sammakoista, katsomme BB:tä, keräämme mustikoita, ajamme rallia, purjehdimme... Jo meidän suomalaisten - tai pikemminkin 'Suomessa syntyneiden' - keskinäiset erot ovat niin suuria, että tuntuu, kuin jokainen olisi vieraan kulttuurin edustaja. Ja niinhän se oikeastaan onkin. Kansallinen identiteettimme on vahva, mutta sen määrittely ja siihen olennaisesti kuuluvien asioiden kertominen on likipitäen mahdotonta. Millainen uhka vieraat kulttuurit voisivat täten olla suomalaisuudelle?

maanantai 17. kesäkuuta 2013

"Mä en tiedä, mikä mä oon"


Tänään keskustelin erään tuttavani (X) kanssa. Sain vasta hiljattain tietää, että hän on Somaliasta, ja halusin kysyä aiheesta enemmän. Meillä Suomessa syntyneillä on usein varsin negatiivinen kuva somaleista. He tekevät rikoksia eivätkä käy töissä. X saattaakin usein sanoa ihmisille olevansa Etiopiasta, koska siihen ei liitetä samanlaisia mielikuvia.
    X pakeni somaliasta vuosia sitten isänsä kanssa Keniaan, hänen äitinsä ja muut sisarukset tulivat Suomeen. Puolen vuoden kuluttua X saapui Järvenpäähän.
    Lähtö Somaliasta ei ollut suunniteltu, vaan sodan uhka pakotti X:n perheen lähtemään ja jättämään kaiken jälkeensä. Somaliassa ei ole vuosikymmeniin ollut virallista parlamentarismia, vaan klaanit ovat sotineet keskenään taistellessaan vallasta. Sota on sissisotaa, ja hyökkäykset tulevat yllättäen. Kiduttaminen on yleistä. Sotivat klaanit ovat ostaneet aseita muun muassa Venäjältä - asekauppa on suurta bisnestä, eikä Venäjällä ei ole Somaliaa tai sen tilannetta kohtaan muita intressejä.
    Suomessa X meni esikouluun ja suoritti suomalaisen peruskoulun. Sen jälkeen hän meni lukioon, jonka tosin jätti kesken. Nykyään hän työskentelee hoitoalalla.
    X elää kulttuurien välissä: somaliyhteisön mielestä hän on suomalaistunut liiaksi ollakseen somali; suomalaisten mielestä hän ei ole tarpeeksi suomalainen. Mitä voi sanoa ihmiselle, joka toteaa: ”Mä en tiedä, mikä mä oon”. Itse ainakin jäin sanattomaksi.
    Kuten niin monen muun maahanmuuttajaryhmän tapauksessa, myös somaleille tehdään vääryyttä väittämällä kaikkien olevan samanlaisia ongelmatapauksia. X:n mukaan kielteinen kuva somaleista on syntynyt tiettyjen yksilöiden teoista. Valaisevaa oli, kun hän kertoi, ettei näistä tiettyihin klaaneihin kuuluvista pidetä edes Somaliassa.
    Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että ottamalla itse asioista selvää ja keskustelemalla maahanmuuttajien kanssa osaan arvostaa ihmisyyttä entistä enemmän. Vanhat ennakkoluuloni ovat tähän asti rajoittaneet maailmankuvaani, ja niistä on ollut jopa suoranaista haittaa. Mitään hyötyä en ole niistä saanut. Työpaikkani on monikulttuurinen, ja olen tutustunut ihmisiin 13 eri kansasta – tulee muistaa, että kaikilla kansoilla ei ole omaa maata. Hoitoalalla törmään jatkuvasti ihmisoikeuskysymyksiin ja joudun pohtimaan, mitä hyvä elämä on. Millaista mahtaa olla, kun joutuu lähtemään kotimaastaan ja jättämään kaiken taakseen, kotinsa, sukunsa, koko entisen elämänsä, ja lähtemään ulkomaille, jonne et myöskään ole tervetullut?

Somaliaksi hyvää päivää on muuten 'maalin wanaagsan'.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ei se virallinen tarina


Mitä tiedämme maahanmuuttajista? Mistä maasta he ovat kotoisin, miksi he ovat maastaan lähteneet? Lähi-Itä on aina ollut minulle aluetta, jossa vain valtioiden rajat erottavat asukkaat toisistaan, mutta jossa kulttuuri on homogeeninen ja kaikille yhteinen.
Maailmankuvani alkoi muuttua, kun kuulin tarinan, jonka Iranista paennut kurdi (X) kertoi minulle:

X kuului Iranissa PDKI-puolueeseen, vapaasti suomennettuna Iranin Kurdistanin Demokraattiseen Puolueeseen. Puolueeseen kuuluminen oli kiellettyä, ja jäsenyydestä saatettiin langettaa elinkautinen vankeustuomio, jopa kuolemantuomio. 18-vuotiaana X pidätettiin ja vietiin vankilaan. Hän ehti olla vankina vain tunnin.
    X lupasi auttaa viranomaisia tuomalla näiden käsiin toisen PDKI-puolueen jäsenen. X:n mukaan hänen toverinsa oli erittäin epäluuloinen ja suostuisi tapaamaan X:n vain julkisella paikalla. Kun toveri saapuisi tapaamispaikalle, viranomaiset voisivat pidättää hänet – X:n piti vain houkutella hänet esiin. Tapaaminen järjestettiin.
    X lähestyi kohtaamispaikkaa, ja huomasi toverinsa. He alkoivat kävellä toisiaan kohti viranomaisten seuratessa kauempaa. Riittävän lähellä ollessaan X sanoi toverilleen: ”Kun lähden juoksemaan, tule perässäni”. Miehet lähestyivät toisiaan.
    Yhtäkkiä X lähti juoksemaan kapeaa kujaa kohti. Hänen toverinsa ei ollut heti uskoa, mutta huomasi viranomaiset ja seurasi ystäväänsä. Nämä kaksi miestä juoksi kujaa pitkin poliisin avatessa tulen. Kujan päässä miehet lähtivät eri suuntiin. X jatkoi juoksemista ja koputti erään talon ovelle.
Tuohon aikaan Iranissa ihmiset eivät pitäneet hallituksesta, ja jokaisen luota löytyi turvapaikka. X päästettiin sisään taloon. Piileskeltyään kaksi päivää hän lähti pakomatkalle, ja kulkien vuoristossa hän saapui Irakiin. Irakissa hän vuokrasi auton, jolla ajoi heti rajalta kauemmas sisämaahan.
    X:n perhe jäi Iraniin. Koska hänen sisaruksensa olivat liian nuoria, viranomaiset eivät voineet tehdä heille mitään. Hänen äitinsä oli puolestaan niin iäkäs, että myös hänet jätettiin rauhaan. X:n perhe oli turvassa, hänen ystävänsä eivät.

Kuten kaikkialla muuallakin maailmassa, myös Iranissa kurdit ovat vähemmistö. Heillä on oma kieli, kurdi. Heillä on oma kulttuuri. Valtaosa heistä on sunnimuslimeja; Iranissa hallitukseen voivat kuulua vain shiiamuslimit. Myös muut poliittiset virat on tarkoitettu lähinnä shiiamuslimeille.

Tämän tarinan kuultuani Lähi-Itä alkoi vaikuttaa mielessäni paljon vivahteikkaammalta kuin olisin voinut kuvitella. Mitä muita tarinoita voinkaan vielä kuulla, ja voinko tosiaan tuntea ennakkoluuloa maahanmuuttajien motiiveja kohtaan? On selvää, että kaikki eivät ole pakolaisia, vaan osa on lähtenyt tavoittelemaan parempaa elämää. Omassa maassa ei välttämättä ole edes mahdollisuutta ansaita elantoaan.
    ”Ne tulee tänne ja vie meidän työt.” Miten monta kertaa olenkaan kuullut tämän väitteen! Vapaassa markkinataloudessa, jollainen Suomikin on, työhön otetaan aina paras hakija. On aivan sama, onko hän syntynyt Suomessa vai ei. Hoitoalalla, jolla itsekin työskentelen, on paljon maahanmuuttajia. Ihmisiä, jotka tulevat auttamaan meitä pitämään heikoimmista jäsenistämme huolen.
    Moni maahanmuuttaja työskentelee myös siivousalalla, ”paskaduunissa”, joka ei monelle aikuiselle kelpaa vaan jotka jäävät mieluummin nostamaan sosiaaliavustusta. Kuka siis vie kenen työt, ja kuka on se sosiaalipummi, yhteiskunnan elätti?

Seuraavan kerran, kun tapaatte kurdin, osoittakaa hänelle solidaarisuutta ja sanokaa hänelle 'roj baş' [rosbash], hyvää päivää.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Monella tapaa olen aikaisemmin elämässäni nähnyt maailman mustavalkoisena monella tapaa. Suurin syntini on ollut, etten ole itse ottanut asioista selvää, vaan omaksunut liian helposti toisten asenteet. Vasta myöhemmin olen huomannut olleeni väärässä, mutta vasta elämää nähtyäni ja ihmisiin tutustuttuani  olen oppinut, ettei kyse ole pelkästään yksittäisistä poikkeustapauksista. Olen yksinkertaisesti ollut väärässä.

Olen elämäni varrella tutustunut ihmisiin, jotka ovat Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Hollannista, Kreikasta, Romaniasta, Bulgariasta, Sloveniasta, Kiinasta, Etelä-Koreasta, Singaporesta, Taiwanista, Kamerunista, Somaliasta, Iranista, Turkista, Irakista, Portugalista, Espanjasta, Yhdysvalloista, Ecuadorista, Filippiineiltä, Venäjältä, Mongoliasta, Saksasta, Ranskasta, Englannista, Walesista, Skotlannista, Irlannista, Saudi-Arabiasta, Kosovosta, Bahrainista, Latviasta, Nepalista, Puolasta, Pohjois-Irlannista, Thaimaasta ja Vietnamista. Yhteensä 40 maata. Muistan jopa, keistä on kyse tai millaisissa tilanteissa olen heihin tutustunut. Osan nimistä olen saattanut unohtaa, mutta se suotakoon minulle anteeksi.

Viimeisimmissä eduskuntavaaleissa en osannut päättää ehdokastani. Perimältäni olen sosialidemokraatti, mutta silloin en tuntenut sosialidemokraattisia aatteita omikseni - kaipasin muutosta. Koska sopivaa ehdokasta ei tuntunut löytyvän, turvauduin varsinaisena vaalipäivänä vaalikoneeseen ja sen mukaisesti äänestin Jussi Halla-Ahoa. Sen koommin en ole asiaa miettinyt, kunhan totesin, että kyseisissä vaaleissa Suomen poliittisessa elämässä tapahtui selvä muutos haluamaani suuntaan, ja mikä tärkeintä, yhteiskunnassa alettiin käydä uudella tavalla arvokeskustelua. Nykyään tuntuu, että arvokeskustelu on jämähtänyt homoseksuaalien avioitumisoikeuteen; ehkä Soini ajoi retoriikkansa umpikujaan, tai sitten sen shokkiarvo laantui tottumuksesta.

Tässä blogissa kerron avoimesti kohtaamisistani eri kulttuurien kanssa ja mitä opin niistä ja itsestäni. Mielestäni kenestä tahansa ihmisestä voi oppia pitämään, jos hänet oppii ensin tuntemaan. Olen ristiretkellä omaksumiani ennakkoluuloja vastaan ja pyrin samalla opettamaan itseni entistäkin suvaitsevammaksi. Haluan myös levittää lähimmäisenrakkauden ilosanomaa eteenpäin. Me olemme kaikki ihmisiä, eikä ole mitään väliä, mihin uskoo, ketä kuuntelee, miten elää, miltä näyttää ja niin eteenpäin. Suomessa on tabu leimautua rasistiksi, ja moni maahanmuuttajia koskenut keskustelu on alkanut sanoilla "En ole rasisti, mutta..." Joskus kyllästyin tähän tekopyhyyteen, ja silloisten arvojeni mukaisesti tunnustauduin rasistiksi. Sittemmin olen ymmärtänyt kulttuurien kohtaamisen elämää rikastuttavan vaikutuksen, ja haluan jakaa näitä kertomuksia avartaakseni toistenkin katsantokantaa.