Jälleen kerran on tullut aika tunnustaa yksi ennakkoluulo: Olen kuvitellut, että epärehellisyys kuuluu venäläiseen kansanluonteeseen. Miten ihanaa onkaan tunnustaa olleensa väärässä!
Asumme suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn tien varrella Helsingissä. Ei tämä mikään valtatie ole, mutta ei mikään lähiökatukaan. Autoja tulee ja menee. Pysäköintitilaa on heikosti, joten kadun varret ovat aina täynnä autoja. Ja koska liikenne kulkee kumpaankin suuntaan, käy väylä välillä aika ahtaaksi.
Viime viikolla kävin illalla autolla, ja huomasin, että tuulilasiin oli jätetty lappu. Ajattelin, että taasko parkkisakko. Mutta ei. Ensimmäisessä lapussa luki "Voisitteko soitta mulle. J" ja toisessa oli autohuoltamon mainos. Mietin, liittyykö asia autoni kehnoon ulkonäköön ja että onko joku jättänyt minulle mainoksen, jossa luvataan korjata ruostevauriot yms. nopeasti ja edullisesti. Palasin sisään ja soitin viestissä mainittuun numeroon.
Puhelimeen vastasi nuori nainen, joka nimensäkin perusteella tulee Venäjältä. Hän pyysi, että keskustelisimme englanniksi. Keskustelun kuluessa kävi ilmi, että hän oli kolauttanut autoni kylkeen ja halusi korjauttaa vahingon. Sovimme tapaavamme seuraavana päivänä ja keskustelevamme asiasta silloin lisää. Palasin autolleni, ja toden totta, vasen kylki oli painunut jonkin verran sisään. (Käydessäni aiemmin autolla en ollut edes huomannut ko. asiaa, mikä hyvin osoittaa, missä kunnossa autoni on.)
Seuraavana päivänä tapasimme J:n kanssa, joka työskentelee samassa rakennuksessa. Hän oli todella pahoillaan tapahtuneesta ja sanoi korvaavansa kaikki vahingot.
Vuosien mittaan on autoni kylkeen tullut vaikka millä mitalla kolhuja ja naarmuja; ilmeisesti joku on vetänyt avaimellakin kylkeä pitkin. Rekisterikilpi edessä on monella mutkalla kohdattuaan muutamaankin otteeseen liiallista tuttavuutta tehneen peräkoukun. Koskaan kukaan ei ole ottanut yhteyttä ja lupautunut korjaamaan vahinkoja. Kerran jopa todistin epäonnistunutta taskupysäköintiä: kuski kolautti kunnolla toiseen autoon, tarkasti oman autonsa vahingot, nosti irronneen puskurinsa takakonttiin ja ajoi tiehensä.
Minulle tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku kantaa vastuun kolaroinnistaan. Sovimme J:n kanssa, että vauriot olisi hyvä saada korjattua pian, sillä olen vielä kesälomalla, ja asia on helpompi hoitaa pois päiväjärjestyksestä ennen töiden alkamista. Korjausoperaatio vaikuttaa sangen yksinkertaiselta, ja huomioiden auton muun kunnon ei sataprosenttiseen lopputulokseen tarvitse edes yltää. Hän pahoitteli tapahtunutta moneen kertaan ja lupasi hoitaa asian. Tänään hän otti minuun jälleen yhteyttä ja ilmoitti, missä autohuoltamossa vahinko voidaan korjata. Hän on siis tehnyt paljon työtä saattaakseen asian kuntoon.
Juuri tämä on rehellisyyttä. En ensinkään uskonut, että sitä enää nykypäivänä esiintyy perustuen aiempiin kokemuksiini. Kun lisäksi toinen osapuoli edustaa kansaa, jonka olen stereotyyppisesti luokitellut epärehelliseksi, koen olevani jälleen yhtä kokemusta rikkaampi. En edes ole varma, olisinko itse ollut valmis vastaavaan eli jättämään tunnollisesti yhteystietoni ja odottanut laskua. J:n esimerkin kannustamana tunnen moraalini vahvistuneen, ja aion vastaisuudessa takuuvarmasti hoitaa asiat kuten kuuluu. Onnekas kolaus, siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti