maanantai 8. heinäkuuta 2013

Islam ja kansainvälinen politiikka


Edellisessä blogikirjoituksessani referoin keskustelua, jonka kävin Tampereen Islamilaisen Yhdyskunnan puheenjohtajan Mustafa Karan kanssa. Tällä kertaa jatkan aiheenani islam ja kansainvälinen politiikka, josta puhuimme herra Karan kanssa pitkään.
    Muistatteko vielä Saddam Husseinin teloitusvideon, joka vuoti nettiin? Yhdysvallat aikoi selvittää salakuvaajan ja saattaa hänet edesvastuuseen teoistaan. Itse mietin jo tuolloin, että kyseessä ei voi olla sattuma. Tilaisuus, jossa turvatoimet ovat huippuluokkaa, ja joku muka saa kuvattua koko tapahtuman kenenkään huomaamatta. Haiskahtaa propagandalta.
     Herra Kara vahvisti epäilyni. Husseinin teloituksen näyttäminen maailmalle oli keino torjua huhut ja spekulaatiot siitä, kuoliko Hussein oikeasti vai jäikö hän asumaan johonkin luolaan Osama bin Ladenin tavoin. Videon tarkoitus oli myös estää Husseinin kannattajien vastatoimet esittämällä heidän johtajansa kuolleena.
     Asia, jota en tiennyt, oli se, että Yhdysvallat oli itse nostanut Husseinin aikoinaan valtaan. Hän sai tarvittavan koulutuksen ja tuen tehtävää varten, ja oikealla hetkellä hänet nostettiin hallitsijaksi. 1900-luvun alussa Irakista oli irrotettu Kuwait omaksi maakseen, mutta Yhdysvallat lupasi Husseinille, että tämä saisi vapaasti vallata sen ja tehdä siitä jälleen osan Irakia.
     Yhdysvaltain hyöty tästä kaikesta oli se, että Irak kävi sotaan Irania vastaan. Miljoonia uhreja vaatinut taistelu ei vaatinut yhdysvaltalaista verta. Sodassa taisteltiin pääasiassa öljystä. Sodan jälkeen Hussein marssi Kuwaitiin. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin maailmalla alettiin nostaa melua aiheesta. Yhdysvallat oli alunperin luvannut Kuwaitin Irakille, mutta kansainvälisestä painostuksesta se petti lupauksensa.
     Seurauksena oli Irakin sota, jonka lopputuloksena Hussein vangittiin ja mestattiin. Vaikka Saddam Hussein ei ollut kaikkein suosituin henkilö islamilaisissa maissa, niissä pidettiin silti erittäin suurena loukkauksena sitä, että hänet teloitettiin muslimien juhlapäivänä.
Herra Kara tiivisti Husseinin kohtalon osuvasti sananlaskulla: ”Joka haluaa olla aasi, löytää itselleen satuloijan”.
     Toinen motiivi Irakin-Iranin sodalle oli uskonto. Iranissa ajatollah Khomeini pyrki parhaansa mukaan luomaan hegemoniaa shiiamuslimien välille maailmanlaajuisesti. Irakin baath-ideologia oli hyvin erityyppinen näkemys – tavoitteena oli ylipäätään heikentää shiialaisuutta. Kenen tavoitteesta oli kuitenkin lopulta kyse?
Vastaus on: Israelin. Liian vahva shiialaisten vaikutus Lähi-idässä saattaisi ajan mittaan vaarantaa Israelin turvallisuuden. Yhdysvaltain kiinnostus Israelin turvallisuuteen on se, että Yhdysvalloissa on paljon juutalaisia, jotka ovat merkittävässä yhteinkunnallisessa asemassa.On siis luonnollista, että he tahtovat auttaa Pyhässä Maassa asuvia uskonveljiään. Yhdysvaltain vuosittaisesta ulkomaanavusta eniten meneekin juuri Israeliin.
     Otin herra Karan kanssa puheeksi myös Egyptin sotilasvallankaappauksen ymmärtääkseni, mistä siinä on oikeastaan kyse. Hänen mukaansa motiivi on sama – Israelin tuvallisuus. Yhdysvallat on 50 vuoden ajan pitänyt Egyptissä sotilasvaltaa, koska se on ollut turvallisempi vaihtoehto Israelin kannalta. Egypti on Israelin jälkeen toiseksi suurin Yhdysvaltojen ulkomaanavun saaja.
     Tuntui jotenkin lohduttomalta, kun herra Kara kertoi, miten suurvallat voivat sekaantua pienempien maiden asioihin miten haluavat. Jos maan hallitus miellyttää, sitä tuetaan taloudellisesti, asein ja niin edelleen. Jos hallitus ei miellytä, tuetaan oppositiota samoin eväin. Tuleekin olemaan mielenkiintoista seurata, miten Syyrian tilanne kehittyy.
     Raha tuntuu hallitsevan kaikkea. Monilla arabimailla on öljyä, joka on useimmiten syy suurvaltojen kiinnostukseen. Korkea-arvoiset yhdysvaltalaiset juutalaiset voivat vaikuttaa maansa sisä- ja ulkopolitiikkaan niin paljon, että Israel saa tehdä iskujaan naapurimaihin ilman muita sanktiota kuin kansainvälinen närkästys. Herra Karalla oli näyttää valokuvia, joissa näkyi Israelin käyttämien – kiellettyjen – fosforipomien uhreja. Kuvissa oli useita lapsiuhreja, mutta eniten mieleeni syöpyi kuva vauvasta ilman päätä. Nämä lapsetko ovat terroristeja, uhka Isrelin turvallisuudelle?
     Herra Karan kanssa keskustellessani aloin entistä enemmän miettiä, miten vääristynyttä tietoa media meille välittää. Rupert Murdoch, yhdysvaltalais-australialainen mediamoguli, juutalainen, voi suuresti vaikuttaa siihen, mistä asioista kerrotaan, mistä vaietaan, ja kenen näkökulmasta asiat esitetään. Islam, joka on johdettu rauhaa merkitsevästä sanasta salam, ei ole pahuuden uskonto. Silti tv-debateissa ja -sarjoissa (joista suuri osa muuten on yhdysvaltalaisia) muslimit esitetään jos ei suorastaan terroristeina, niin ainakin avoimen vihamielisinä länsimaita kohtaan. Kuultuani herra Karalta siitä poliittisesta pelistä, jota suurvallat Lähi-idässä pelaavat, aloin kieltämättä itsekin tuntea penseyttä erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan.
     Lopuksi mainitsen, että vältän termiä amerikkalainen puhuessani yhdysvaltalaisista. Näin siksi, että Etelä-Amerikka jäisi tällöin vaille huomiota. Olen tyytyväisyydellä seurannut, miten Bolivia, Venezuela ja Nicaragua lupasivat Edward Snowdenille turvapaikan. Pienet maat osoittavat selkärankaa ja keskinäistä solidaarisuutta sen selkkauksen jälkeen, minkä uhriksi Bolivian presidentti Evo Morales joutui Euroopan-matkallaan. Huomatkaa: jopa Ranska, joka on tullut tunnetuksi kiihkeänä Yhdysvaltain arvostelijana, otti omalla tavallaan Yhdysvaltojen puolen lentoselkkauksessa jopa vakoiluskandaalin jälkeen. Mahtavatko EU:n ja Yhdysvaltojen pian alkavat vapaakauppasopimusneuvottelut vaikuttaa asiaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti