Edellisessä blogikirjoituksessani
referoin keskustelua, jonka kävin Tampereen Islamilaisen Yhdyskunnan
puheenjohtajan Mustafa Karan kanssa. Tällä kertaa jatkan aiheenani
islam ja kansainvälinen politiikka, josta puhuimme herra Karan
kanssa pitkään.
Muistatteko vielä Saddam Husseinin
teloitusvideon, joka vuoti nettiin? Yhdysvallat aikoi selvittää
salakuvaajan ja saattaa hänet edesvastuuseen teoistaan. Itse mietin
jo tuolloin, että kyseessä ei voi olla sattuma. Tilaisuus, jossa
turvatoimet ovat huippuluokkaa, ja joku muka saa kuvattua koko
tapahtuman kenenkään huomaamatta. Haiskahtaa propagandalta.
Herra Kara vahvisti epäilyni.
Husseinin teloituksen näyttäminen maailmalle oli keino torjua huhut
ja spekulaatiot siitä, kuoliko Hussein oikeasti vai jäikö hän
asumaan johonkin luolaan Osama bin Ladenin tavoin. Videon tarkoitus
oli myös estää Husseinin kannattajien vastatoimet esittämällä
heidän johtajansa kuolleena.
Asia, jota en tiennyt, oli se, että
Yhdysvallat oli itse nostanut Husseinin aikoinaan valtaan. Hän sai
tarvittavan koulutuksen ja tuen tehtävää varten, ja oikealla
hetkellä hänet nostettiin hallitsijaksi. 1900-luvun alussa Irakista
oli irrotettu Kuwait omaksi maakseen, mutta Yhdysvallat lupasi
Husseinille, että tämä saisi vapaasti vallata sen ja tehdä siitä
jälleen osan Irakia.
Yhdysvaltain hyöty tästä
kaikesta oli se, että Irak kävi sotaan Irania vastaan. Miljoonia
uhreja vaatinut taistelu ei vaatinut yhdysvaltalaista verta. Sodassa
taisteltiin pääasiassa öljystä. Sodan jälkeen Hussein marssi
Kuwaitiin. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin maailmalla alettiin nostaa
melua aiheesta. Yhdysvallat oli alunperin luvannut Kuwaitin Irakille,
mutta kansainvälisestä painostuksesta se petti lupauksensa.
Seurauksena oli Irakin sota, jonka
lopputuloksena Hussein vangittiin ja mestattiin. Vaikka Saddam
Hussein ei ollut kaikkein suosituin henkilö islamilaisissa maissa,
niissä pidettiin silti erittäin suurena loukkauksena sitä, että
hänet teloitettiin muslimien juhlapäivänä.
Herra Kara tiivisti Husseinin kohtalon
osuvasti sananlaskulla: ”Joka haluaa olla aasi, löytää itselleen
satuloijan”.
Toinen motiivi Irakin-Iranin
sodalle oli uskonto. Iranissa ajatollah Khomeini pyrki parhaansa
mukaan luomaan hegemoniaa shiiamuslimien välille
maailmanlaajuisesti. Irakin baath-ideologia oli hyvin erityyppinen
näkemys – tavoitteena oli ylipäätään heikentää
shiialaisuutta. Kenen tavoitteesta oli kuitenkin lopulta kyse?
Vastaus on: Israelin. Liian vahva
shiialaisten vaikutus Lähi-idässä saattaisi ajan mittaan vaarantaa
Israelin turvallisuuden. Yhdysvaltain kiinnostus Israelin
turvallisuuteen on se, että Yhdysvalloissa on paljon juutalaisia,
jotka ovat merkittävässä yhteinkunnallisessa asemassa.On siis
luonnollista, että he tahtovat auttaa Pyhässä Maassa asuvia
uskonveljiään. Yhdysvaltain vuosittaisesta ulkomaanavusta eniten
meneekin juuri Israeliin.
Otin herra Karan kanssa puheeksi
myös Egyptin sotilasvallankaappauksen ymmärtääkseni, mistä siinä
on oikeastaan kyse. Hänen mukaansa motiivi on sama – Israelin
tuvallisuus. Yhdysvallat on 50 vuoden ajan pitänyt Egyptissä
sotilasvaltaa, koska se on ollut turvallisempi vaihtoehto Israelin
kannalta. Egypti on Israelin jälkeen toiseksi suurin Yhdysvaltojen
ulkomaanavun saaja.
Tuntui jotenkin lohduttomalta, kun
herra Kara kertoi, miten suurvallat voivat sekaantua pienempien
maiden asioihin miten haluavat. Jos maan hallitus miellyttää, sitä
tuetaan taloudellisesti, asein ja niin edelleen. Jos hallitus ei
miellytä, tuetaan oppositiota samoin eväin. Tuleekin olemaan
mielenkiintoista seurata, miten Syyrian tilanne kehittyy.
Raha tuntuu hallitsevan kaikkea.
Monilla arabimailla on öljyä, joka on useimmiten syy suurvaltojen
kiinnostukseen. Korkea-arvoiset yhdysvaltalaiset juutalaiset voivat
vaikuttaa maansa sisä- ja ulkopolitiikkaan niin paljon, että Israel
saa tehdä iskujaan naapurimaihin ilman muita sanktiota kuin
kansainvälinen närkästys. Herra Karalla oli näyttää valokuvia,
joissa näkyi Israelin käyttämien – kiellettyjen –
fosforipomien uhreja. Kuvissa oli useita lapsiuhreja, mutta eniten
mieleeni syöpyi kuva vauvasta ilman päätä. Nämä lapsetko ovat
terroristeja, uhka Isrelin turvallisuudelle?
Herra Karan kanssa keskustellessani
aloin entistä enemmän miettiä, miten vääristynyttä tietoa media
meille välittää. Rupert Murdoch, yhdysvaltalais-australialainen
mediamoguli, juutalainen, voi suuresti vaikuttaa siihen, mistä
asioista kerrotaan, mistä vaietaan, ja kenen näkökulmasta asiat
esitetään. Islam, joka on johdettu rauhaa merkitsevästä sanasta
salam, ei ole pahuuden uskonto. Silti tv-debateissa ja -sarjoissa
(joista suuri osa muuten on yhdysvaltalaisia) muslimit esitetään
jos ei suorastaan terroristeina, niin ainakin avoimen vihamielisinä
länsimaita kohtaan. Kuultuani herra Karalta siitä poliittisesta
pelistä, jota suurvallat Lähi-idässä pelaavat, aloin kieltämättä
itsekin tuntea penseyttä erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan.
Lopuksi mainitsen, että vältän
termiä amerikkalainen puhuessani yhdysvaltalaisista. Näin siksi,
että Etelä-Amerikka jäisi tällöin vaille huomiota. Olen
tyytyväisyydellä seurannut, miten Bolivia, Venezuela ja Nicaragua
lupasivat Edward Snowdenille turvapaikan. Pienet maat osoittavat
selkärankaa ja keskinäistä solidaarisuutta sen selkkauksen
jälkeen, minkä uhriksi Bolivian presidentti Evo Morales joutui
Euroopan-matkallaan. Huomatkaa: jopa Ranska, joka on tullut
tunnetuksi kiihkeänä Yhdysvaltain arvostelijana, otti omalla
tavallaan Yhdysvaltojen puolen lentoselkkauksessa jopa
vakoiluskandaalin jälkeen. Mahtavatko EU:n ja Yhdysvaltojen pian
alkavat vapaakauppasopimusneuvottelut vaikuttaa asiaan?